Katselin jonkun amerikkalaisen hömppäelokuvan, nimeä en muista, mutta hyvin saman tyylinen kuin Amercan Pie -elokuvat. Siitä se ajatus sitten lähti ja päätin haluta tehdä amerivan pien. :)

 

Pohja:

6dl vehnäjauhoja

150g voita

1/2 tl suolaa

5rkl kylmää vettä

 

Täyte:

1dl vehnäjauhoja

1dl sokeria

1dl fariinisokeria

1,5tl kanelia

2-3 omenaa palasina

2rkl sitruunamehua

25g voita

Voiteluun kananmunaa.

 

1) Mittaa jauhot, voi ja suola kulhoon ja nypi seos murusiksi. Lisää vettä ripotellen, kunnes seoksesta muodstuu pallo. Vaivaa taikinaa hetki, jauhota pallo kevyesti ja kääri kelmuun. Laita jääkaappiin n. 30 minutiksi.

2) Sekoita täyteainekset kulhossa.

3) Jaa pohjataikin kahteen osaan. Toinen osa hiukan pienmmäksi. Kauli pienempi osa piirakanpohjaksi. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita. Kauli suurempi osa piirakan kanneksi ja nosta täytteen päälle.

Purista taikinan reunat tiiviisti yhteen. Käännä alaspäin ja rypytä reunat haarukalla tai sormin. Vedä taikinan päälle muutama viilto. Voitele kananmunalla.

4) Paista uunissa 250 astetta n. 10min ja sen jälkeen 175 asteessa n. 1h.

 

Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön kera! Namsikis!