Älä koskaan, ikinä, ala repimään boordinauhaa irti lasikuitutapetista!

Ei mulla muuta, moi!


Elämme muutostuulien keskellä. Koti ahdisti ja muistutti liikaa elämän suurimasta pettymyksestä. Niinpä kaiken sen tunnekuohun keskellä päätin, että minähän en enää näitä seiniä katsele ja aloitin, Kymppiuutisten pyöriessä taustalla, repimään boordinauhaa seinästä. Tietysti siitä kaikkein näkyvimmästä osasta. Uutisissa pyöri joku talousuutinen, jostain firmasta oltiin irtisanomassa taas porukkaa. Uutinen ei ehtinyt edes loppuun, kun tajusin, että hitto ihminen on hullu. Boordinauha irtosi joo, mutta se pääliosa. Pohjapaperi liimoinen oli ja pysyi seinässä.

Otin ihanan kirkkaanvihrän suihkupullon ja suihkuttelin vettä pohjapaperiin. Ei tapahdu mitään.

Otin vettä ämpäriin ja pesusienen kanssa kostutin. Ei tapahdu mitään.

Kiroan ja googletan "boordin irrottaminen lasikuitutapetista".

Apua!

Seuraavana päivänä marssin paikalliseen rautakauppaan ja ostin tapetinirrotusainetta. Köyhdyin noin 6 euroa. 

Tein ämpäriin seoksen, vettä sopivasti ja tapetinirrotusainetta ohjeen mukaan. Sienellä boodin päälle... odotus... ei mitään!!

Se saakelin boordinauha on ja pysyy seinässä.

Ei muutakuin kovat käyttöön. 

Marssin paikalliseen halpakauppaan ja ostan metallilastoja. Hintaa tuli noin 4 euroa.

Uusi yritys. Tapetinirrotusnesteet sienellä seinään... odotus ja raaputtamaan!

Jess!! 2cm x 2cm pala irtosi!

Voittajafiilis!

Nyt... monta monta päivää myöhemmin. Se boordi on irrootettu. Lasikuitutapetissa on komeita reikiä.

Itse istun viinilasi kädessä ja "ihailen" kätteni työtä.


Mutta, Älä koskaan ikinä irrota boordinauhaa lasikuitutapetista!


ennen:

DSC_0011-normal.jpg

Jälkeen:

DSC_0008-normal.jpg