Leivontarintamalla on pidetty hiljaiseloa jonkin aikaa. Ensiviikolla voisi jonkinlaisen kakun tekaista synttäreiden kunniaksi. Sitäpä siis suunnittelemaan.

 

Sillä aikaa kun leivontakulhot ovat pölyttyneet kaapissa, olemme päässeet nauttimaan ihanista kevätilmoista (jos ei oteta huomioon sitä, että tänään aamulla tuli räntäkakkaa taivaalta). Kukkien alut alkavat pilkottaa jo kukkapenkissä ja lähes kaikki lumi alkaa olla sulanut pihamaalta. Sunnuntaina käytiin katselemassa sorsia joenvarrella.

 

Keinuttiin kevään ensimmäiset keinumiset lumikasan alta paljastuneessa keinussa. (taidot vähän ruosteessa vielä talven jäljiltä)

 

Tänään sitten kaivettiin tiput kaapista.